Minähän siis olen totaalisen hurahtanut paperiaskarteluun, kuten tuli joskus mainittua. Enimmäkseen teen kortteja leimailemalla, ja niitä onkin syntynyt viimeisen vuoden aikana arviolta noin satakunta. Suuri osa oli melko simppeleitä joulukortteja, mutta muita on syntynyt eri tarkoituksiin noin 1/viikko. Osa korteistani on sitä paitsi sellaisia, joita en ole tehnyt edes varsinaisesti lähetettäväksi - omaksi ilokseni vain.

Tässä alkajaisiksi kolme aivan erityyppistä korttia. Näitä kuviahan riittää, mutta en turruta teitä kerralla.

T: Mirka